Vuoden 2010 alusta voimaan tuleva verotili menettely vähentää pienyrittäjän vaivaa oma-aloitteisissa veroasioissa. Yleisimmät oma-aloitteisesti hoidettavat ilmoitukset ja maksusuoritukset ovat arvonlisävero (alv) ja työnantajasuoritus (tas). Verotiliverot ilmoitetaan kausiveroilmoituksella ja maksetaan joka kuukauden 12. päivänä. Nykyinen, vanhaksi jäävä, valvontailmoituksen viimeinen päivä on ollut ilmoituskuukauden 15. päivä.

  • Tammikuu 2010 työnantajasuorituoritusilmoitus ilmoitetaan 12.2.2010
  • Tammikuu 2010 arvonlisäverovalvontailmoitus ja helmikuu 2010 työnantajasuoritus ilmoitetaan 12.3.2010

Oma-aloitteiset verot lasketaan yhteen (esim. alv ja tas), ja maksetaan yhtenä maksuna verottajalle. HUOM! Maksun eräpäivä on ilmoituskuukauden 12. päivä. Eli verojen maksupäivä on asetettu samaksi; ennen esimerkiksi työnantajasuoritus on tullut maksaa 12. päivä ja arvonlisäverotilitys ilmoituskuukauden 15. päivä.

Pienyrittäjien maksu- ja ilmoitusajat tulevat pidentymään. Yritykset eivät kuitenkaan ole pakotettuja siirtymään verotilin tuomiin muutoksiin, vaan yritykset voivatkin pitäytyä vanhassa, kuukausittain tapahtuvassa verojen ilmoittamisessa ja maksamisessa.

  1. Yritykset, joiden liikevaihto on enintään 50 000 €, voivat 2010 alkaen hoitaa oma-aloitteisten verojen ilmoittamiset ja maksamiset kolmen kuukauden jaksoissa.
  2. Yritykset, joiden liikevaihto on enintään 25 000 €, voivat 2010 alkaen hoitaa oma-aloitteisten verojen ilmoittamiset ja maksamiset kalenterivuosittain.

Pidennetyt maksu- ja ilmoitusajat eivät kuitenkaan poista kuukausittaisen tapahtuvan kirjanpidon velvollisuutta. On myös yrittäjän etu olla jatkuvasti tietoinen yrityksen taloudellisesta kehityksestä ja tilanteesta. Esimerkiksi vuoden mittaisen tilikauden kirjanpidon laatiminen voi tuoda yrittäjälle ikäviä yllätyksiä vaikkapa arvioitua tilitettävän arvonlisäveron määrän muodossa.

Verottaja on lähettänyt useille pienyrityksille kirjeen verotiliin ja uudesta ilmoitus- ja maksujaksotukseen liittyen. Jos et ole saanut kyseistä kirjettä (esimerkiksi uusi yritys), on hyvä olla yhteydessä verottajaan mahdollisimman nopeasti. Valtakunnallinen puhelinnumero verottajalle arvonlisäveroasioissa: 020 697 014.

 

Lue lisää vero.fi artikkelista Verotilimenettely muuttaa oma-aloitteisten verojen ilmoittamista ja maksamista. (avautuu uuteen ikkunaan)