Aloittava yrittäjä - Yrityksen perustaminen
Liikeidea ja alustava suunnittelu
Ensimmäinen askel yrityksen perustamiseen lähtee liikeideasta. Yritystoiminnan kulmakivi onkin liikeidea, jonka yrittäjä kokee omakseen ja mieleiseksi. Liikeideaa kannattaa pohtia tarkkaan; "Mitä palveluja tai tuotteita myyn, kenelle ja missä?". Yrittäjän kannattaa kirjata ylös paperille, tietokoneelle tai vaikkapa nenäliinaan, pohdinnan tuloksia; muodostetaan liiketoimintasuunnitelma. Tätä suunnitelmaa ja sen sisältämiä ajatuksia yrittäjä todennäköisesti tarvitsee viimeistään rahoitusta hankittaessa.
Ympäristöanalyysi: Yrityksen toimintaan vaikuttavat tekijät
Alkuvaiheessa kannattaa myös tutkia alan kilpailun voimakkuutta, vaihtoehtojen määrää tavarantoimittajissa, sekä korvaavien liikeideoiden ja tuotteiden uhkaa.
Yrittäjän tulisi myös selvittää mahdollisten luvanvaraisuuksien ja erityisvaatimuksien olemassaoloa. Esimerkiksi anniskeluliike tai apteekki eivät voi toimia aivan yhtä vapaasti kuin esimerkiksi kotisivuja tuottava yritys. Hyvä lista luvanvaraisista elinkeinoista löytyy esimerkiksi Yrityssuomi.fi -sivuilta. Voit katsoa heidän listaansa artikkelista "Luvanvaraiset elinkeinot". Lääninhallitus myöntää muun muassa anniskelu-, tavaraliikenne-, joukkoliikenne- ja taksiluvat. Oman lääninhallituksesi löydät täältä; http://www.laaninhallitus.fi/.
Liiketoiminta-alan peruspapereihin kuuluu myös niin sanottu SWOT-analyysi. Siinä arvioidaan neljässä eri osassa yrityksen ja liikeidean vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia. Huolellinen analyysin laatiminen valmistaa yrittäjää mahdollisiin muutoksiin.
Tulojen ja menojen arviointi
Liikeideaa muokatessa, kannattaa samalla tehdä laskelmia arvioiduista tuloista ja menoista. Rahoittaja haluaa varmasti nähdä omia arvioitasi ensimmäisistä tilikausista. Tässä vaiheessa yrittäjälle pitäisi muodostua kuvaa katteesta, liikevoitosta ja tilikauden tuloksesta. Jos hinnoittelu ei ole aivan selvillä, kannattaa lähteä liikkeelle kustannuksista.
Selviä kustannuksia ovat niin sanotut välittömät, helposti tuotteelle tai palvelulle kohdistettavat suorat kustannukset. Näitä ovat raaka-aine- ja materiaalihankinnat sekä työntekijöiden palkat. Muita, epäsuoria kustannuksia, ovat esimerkiksi kone- ja laitehankinnat, hallintokustannukset, toimitilavuokrat, rahoitus- ja korkokulut ym.. Myyntikatteella (myyntihinta vähennettynä välittömillä kustannuksilla) tulisi saada katettua kaikki synytyvät kustannukset ja tämän jälkeen tulisi jäädä vielä voittoakin. Yrittäjän tulee muistaa laskea myös itselleen palkkaa tekemästään työstä. Tämänkin jälkeen on hyvä saada voittoa tilikauden lopuksi, ottaahan yrittäjä kuitenkin hieman riskiä ryhtyessään liiketoimintaan, jonka tuloksesta ei välttämättä ole takeita.
Avuksi kustannusten kartoittamiseen on tarkastella muiden yhtiöiden tuloslaskelmia ja taseita.
Katso tästä tuloslaskelmamalli (mallin yritys ei ole todellinen, mutta tilien nimien avulla voit saada kuvaa, mitä kustannuksia sinun liikeideasi vaatima yritys voi synnyttää. Tutustu myös tasemalliin.
Muistathan olla laskelmissasi realistinen; älä aliarvio menojasi tai yliarvioi tulojasi. Liiallinen varovaisuuskin turhaan latistaa liikeideaasi. Kultainen keskitie on siis hyvä löytää!
Yksinkertainen malli katelaskennasta voisi olla vaikka seuraavanlainen:
|
Tuotto |
esimerkiksi tuotteesta saatu veroton (alv 0%) myyntihinta |
| -Kulut | Myytävän tuotteen veroton (alv 0%) hankintahinta |
| =Kate | Tämä summa jää kattamaan myynnin jälkeen muita kustannuksia, kuten esimerkiksi vuokraa, sähköä, internettiä, ym. ym. |
Toimitilat
Kun liikeidea on pureskeltu ja tutkittu joka suunnalta, tulee viimeistään tässä vaiheessa miettiä sijaintia. Missä tavoitan parhaiten asiakkaani? Internetissä toimivan verkkokaupan sijainti ei ole todennäköisesti aivan yhtä elintärkeä, kuin trendikkään kahvilan kohdalla. Yrittäjän tulee miettiä tarkoin, mistä saavuttaa parhaiten oman kohderyhmänsä. Rahoituksen kannalta on tärkeää miettiä ostaako yritys toimitilat omistukseensa vai onko järkevämpää hankkia tilat vuokraamalla. Varovainen yrittäjä, joka ei ole varma ensimmäisten vuosien tuloskehityksestä, tai sen riittävyydestä, voisi harkita ainakin alkuun toimitilojen vuokraamista.
Useammat yritykset tarvitsevat ulkopuolista rahoitusta päästäkseen käyntiin. Aina eivät kassavirrat lähde välittömästi valumaan yrityksen tilille. Asiakkaita ei ole vielä paljoa, eikä ole ehditty vielä tuottamaan mitään laskutettavaa. Tästä huolimatta yrityksen kulut lähtevät välittömästi realisoitumaan. Palkat, vuokra, konehankinnat, polttoaineet, materiaalit jne., kaikki nämä täytyy maksaa jo ensimmäisinä kuukausina.
Yleisin ulkopuolinen rahoituslähde on pankkilaina. Pankit eivät kuitenkaan anna lainaa ilman selkeitä perusteita. Pankkia kiinnostaa paljon, minkälaisen yrityksen ajattelit perustaa. Tässä vaiheessa sinulla on hyvä olla laadittuna liiketoimintasuunnitelma, johon on liitetty arvio tulevista kassavirroista.
Pankit harvoin antavat lainaa aloittavalle yritykselle ilman vakuuksia. Kannattaa kuitenkin harkita, kuinka suuren riskin on valmis ottamaan yritystoiminnassaan; haluaako yrittäjä sitoa omaisuutensa ja esimerkiksi perheen asunnon kiinni liiketoimintaan. Vaihtoehtona on pankkilainalle on aloittavan yrityksen rahoitustarpeisiin hankkia rahoitusta esimerkiksi Finnveralta.
Liikeidea löytyy, toimitilat tiedossa, rahoituskin jo järjestetty. Mitä seuraavaksi?
Me autamme!
Tunnet olevasi valmis perustamaan oman yrityksesi, mutta uuden yrityksen perustaminen ja muut lakisääteiset velvoitteet, kuten kirjanpito ja arvonlisävero, eivät ole ominta alaasi.
Me autamme sinut ja yrityksesi alkuun. Autamme yritysmuodon valinnassa, täytämme perustamispaperit kanssasi, kerromme mitä yrittäjän tulee muistaa liittyen talouden hoitoon. Emme kuitenkaan jätä yritystäsi yksin uuteen maailmaan, vaan autamme matkan varrella tulevissa asioissa.
Asiaan perehtymättömälle yrityksen velvoitteet voivat tuntua jopa ylivoimaisilta, mutta älä anna niiden estää yritysideasi toteutumista. Apu on lähellä.
Ota rohkeasti yhteyttä! Siirry Yhteystiedot- tai Yhteydenottolomakesivulle!
Aloittava yrittäjä - Yrityksen perustaminen